Horroksessa..

Olen saattanut tästä hömpästä asiasta ennenkin höpötellä, mutta tänään se oli jälleen vain niin ajankohtainen, että en voinut olla kirjoittamatta.

En tiedä onko sille olotilalle olemassa jotain oikeaa nimitystä, mutta tietyt asiat saavat minut vaipumaan sellaiseen unenomaiseen rauhoittavaan tilaan, kuin horrokseen.  Tuntuu, kuin joku olisi painanut stop-nappulaa, saaden kaikki toimintoni hidastumaan. Silmät alkavat lurputtaa, katse tapittaa, varpaat puutua, vartalo tuntuu leijuvan ihan omissa svääreissään, enkä meinaa saada sanaa suustani, raajojen liikuttamisesta puhumattakaan.
Vaikka saan sen varmaan kuulostamaan ahdistavalta, se on nautinnollinen ja turvallinen tila. :D
Monella olen kuullut sen tulevan kampaajalla istuessa, tai tilanteessa, jolloin joku letittää tai haroo hiuksia. Minulle se tulee sen lisäksi myös tietystä tasaisesta, rauhallisesta rytmistä, sekä ihmisten puheessa, että liikkeessä.
Ensimmäinen muisto tästä on jostain syvältä lapsuudestani, jolloin muistan istuneeni olohuoneen raidallisella sohvalla ja katselleeni auringonsäteiden, sekä puiden aiheuttamien varjojen välkettä seinää vasten, puoli koomassa.
Muistan myös, kuinka ala-asteella eräs takanani istuva poika kiusasi usein tunneilla siten, että kokeen tai muun tarkkuutta vaativan tilanteen aikana hän rupesi kevyesti heiluttelemaan hiuksiani, ja keskittymiskykyni karisi sen siliän tien..

kuva viime kesälomalta, Turun saaristosta.

Kuulostaako tutulta? Missä tilanteessa vaivut tähän tilaan? :)

14 vastausta artikkeliin ”Horroksessa..

  1. Kuulostaa ehdottoman tutulta! Se tunne on kyllä mitä merkillisin -mutta miellyttävä, niin kuin sanoitkin. Muistan tällaisen tunteen nousevan pintaan joka kerta, kun minulla oli ala-asteella tekstiilitunti. Opettaja oli vanhahko nainen ja hänelle oli ihan super-rauhoittava, tyyni ja hiljainen puhetapa, kun hän tuli pulpetin viereen neuvomaan neulomista, ompelua, mitä milloinkin. Siinä minä istuin tuolissani ja kuuntelin opettajan raaaaaaaauhallista puhetta -aivan koomassa. :D

    Sittemmin myös tuo hiusten sively on aiheuttanut samankaltaisen olotilan (juurikin kampaajan tuolissa).

    Pirteetä perjantaita sinne!

    • Haha. =D Sellainen melkein kuiskiva rauhallinen ääni kyllä tekee aina tepposet! Yritä nyt siinä selitellä sitten, että miksi neulomisesta ei tule mitään! ;)

      Kiitos samoin!

      • Yhdyn tähän keskusteluun! Itse myös muistan kun 1-2 luokalla koulumme suosituin opettaja sai tämän tunteen aikaan rauhoittavallaan äänellä ja hän myös AINA silitti selkääni. En yhtään ihmettele miksi kaikki lapset rakastivat häntä, tämä nainen sai lapselle kuin lapselle turvallisen olotilan aikaiseksi ja se- kooma- tila!. Hehe. :D

    • Pahin tilanne tuossa on se, että jos puhuja on asiakas, niin on hankala keskittyä siihen mitä toinen sanoo.. ;)

  2. Täydellinen rentous on saavuttamisen arvoista.
    Muistan miten kauppiksessa (siis100 vuotta sitten) voimistelunopettaja opetti meille täydellisen rentoutumiskeinon.
    Mihin tahansa selälleen makaamaan ja silmät kiinni.
    Sen jälkeen aletaan (valinnan mukaan) kohdistamalla ajatus jokaiseen raajaan – jäseneen – korvaan yms. ja rentoutuminen tapahtuu! Sinnikkäästi ajattelemasi kohta muuttuu painavaksi ja rennoksi.
    Kannattaa kokeille. Niin kun käy koko kropan läpi sen voi tehdä pikaisestikin, ihan leijuu.

  3. Juuri tuo mainitsemasi hiusten harominen on sellainen, joka saa tämän tytön lähes kehräämään :D Ihan pikkutytöstä asti olen rakastanut sitä, kun joku haroo hiuksiani :)

    • Hihii.. Se taitaa olla se yleisin, josta tulee sellainen olo. =)
      Pyydän joskus miestä haromaan hiuksiani, kun yritän nukkua.

  4. Tilaa kutsutaan transsiksi, ja vaikka se kalskahtaa shamaanimeiningiltä, niin se on oikeastaan aivojen luontainen ”rentoutusmoodi”. Osa vaan vaipuu siihen helpommin kuin toiset!

    • Kiitos tästä tiedosta. =) Kuulostaa kieltämättä juuri sellaiselta, mihin jotkut vajoaa tanssiessaan nuotion ympärillä, silmien muljahdellessa takaraivoon. =D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>